Avaanpa minäkin sanaisen arkkuni kun tv:ssä esitettiin brittidokumentti muutamasta ihmisestä joille turhan tavaran hamstraus oli edennyt sairauden asteelle tai oli sitä jo alkujaan.
Tunnustan heti, että en kyseistä dokumenttia ole itse nähnyt, mutta se ei tahtia haittaa. Tiedän hamsteerauksesta minäkin jotain, tosin en aivan kyseisen dokumentin graavissa laajuudessa enkä aivan sairaudeksi asti. Tai mitenkä tuo nyt luokitellaan. Kuulun nimittäin itsekin lajikkeeseen, jolle kerääntyy tavaraa nurkkiin enemmän kuin laki sallisi tai lääkäri määräisi.
Muutaman muutto-operaation lyhyen ajan sisään taannoin tehneenä jo jotain aiheesta kommentoinkin. Eli tavaran määrästä.
Muuttoa suunnitellessa yleensä alkaa (tai ainakin pitäisi alkaa) suunnitella materian karsimista isolla kädellä. Käydä kaapit ja laatikot läpi, kellarit ja vintit. No tämähän oli aikomus. Käytännön asteelle se ei koskaan päässyt, syystä tai toisesta. Tai jos kävinkin läpi irtaimistoani, ani harva päätyi poistoon. Syitä on moniaita:
1. Koska kuulun siihen lähimmäislajikkeeseen joka on sairastunut läheisriippuvuuteen, tiedostan, että tavarat ja asiat saavat todellista kokoa suurempia merkityksiä, jotka ovat tärkeämpiä kuin itse lähtökohtansa. Tavaraa ei siis voi heittää pois, koska on saanut sen siltä-ja-siltä tai se muistuttaa siitä-ja-siitä tapahtumasta tai tilanteesta.
2. Mukarationaalisena ihmisenä tulee myös säästettyä aivan käsittämättömiä asioita juuri tästä klassisesta "sitä voi tarvita vielä" -syystä, jonka monet tunnistanevat.
Tästä syystä keittiön kaapit pursuilevat pyttyä ja pylpyrää, vaatekaapit vaatteita joita on ostettu/saatu 10-20 kg sitten ja olohuone paperia ja muuta sälää jotka käydään läpi "sitten joskus kun on aikaa", aivan kuten kasaantuvat lehtipinotkin, joissa on yksi tai kaksi artikkelia jotka pitäisi säästää ja loput lehdet ovat lukemattomina odottamassa "sitä aikaa"..
Tästä vaatekaapin sisällöstä mainitsen kuitenkin puolustuksekseni sen, että en ainakaan ole siihen syyllistynyt, että olisin ostanut varta vasten kinttanaa vaatetta mahtuakseni siihen joskus, koska en pääsääntöisesti harrasta tätä naisille muuten niin yleistä dieetti/laihdutusvimmaa (jos kohta ehkä alkaisi olla aika edes kerran tehdä jotain sillekin..)
Sen sijaan hyllyt notkuvat vaatteita jotka kerran ovat mahtuneet päälle (ja mahtuvat vielä eräänä päivänä..) ja, vaikka en tunnustaudu muotia seuraavaksi ja noudattavaksi ihmispoloksi, muutama vaatekappale jota en suostu enää pistämään päälleni, koska ne ovat "so last season".. :D
3. Läheisriippuvaisen luonteeseen kuuluu myös miellyttämisen tarve, joka puolestaan ilmenee siten, että jos joku, eritoten Tärkeä Ihminen haluaa antaa jotain, se otetaan vastaan, vaikka kyseisellä lahjalla ei mitään käyttöä olisi, se ei sopisi, mahtuisi jne..
4. Oma lukunsa on nämä "tämän voi korjata vielä" -tavarat. Jotka ajelehtivat sitten kaappien perukoilla ja laatikoiden pohjilla ajasta iäisyyteen ilman että kukaan niitä korjaisi, saati käyttäisi.
Kaikki tämä ja muutama muu syy yhdessä saavat aikaan sen, että jokainen vapaana oleva tai täksi raivattu vaakapinta ennen pitkää miehitetään kaikella mahdollisella ja mahdottomalla krääsällä ja sälällä.
*huoh* Koskahan tähänkin saisi aikaan muutoksen. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tuskin koskaan..
.. ja suunnittelemani yhteenveto jäi jonnekin sinne kaiken keskelle ja alle. Mutta ei se mitään, käyhän se näinkin.
No niin. Katsotaanpa hieman mitä vuoden aikana on tapahtunut.
Päällimmäisenä tietenkin sattuneesta syystä tulee tämä vanha rakas sairaus, syöpä, ja sen hoidot, jotka jatkuvat yhä, tosin liitännäishoitoina. Eli akuuttihoidot saatiin kevään kuluessa käytyä läpi, ja nyt mennään lymfaterapialla ja Herceptin-tiputuksilla vielä jonkin aikaa. Jälkimmäisen kestosta on hieman epäselvyyttä, mutta puhe oli, että seuraavalla kontrolliajalla katsotaan jatkot.
Mitä lymfaan tulee, se jatkunee tukihihan käytöstä huolimatta ilmeisesti lopun ikää.
Terveysteema on muutenkin ollut kuluneen vuoden teema, pieniä parannuksia on saatu aikaan siellä sun täällä, mm. käynnit työfysioterapeutilla ja uuden työtuolin hankkiminen yms., eli ei mitään radikaalia, mutta kyllä nekin elämänlaatua parantamassa ovat, omalla vaatimattomalla tavallaan.
Seuraavana ajatus viivähtää laillisesti vihityn yrityksessä, joka kitkuttaa edelleen toiminnassa. Se on sinänsä jo saavutus, kun kuulemma lama on vaikuttanut työllisyyteen ja tilauksiin. No, meillä on sen verran spesiaaliala, että siihen ei välttämättä ihan heti lama pure, mutta kyllä vaikutuksia on näkynyt meilläkin. No, alkanut vuosi alkaa olla tulevaisuuden ja firman toiminnan kannalta aika ratkaiseva. Toivotaan parasta, pelätään pahinta - ja tehdään apinan raivolla ja idiootin sitkeydellä hommia.
Naamastelu on ollut tämän vuoden in-juttu. Mellanlillasyrranin pitkällisen mankumisen seurauksena avasin siellä profiilin ja, kuten arvata saattaa, addiktoiduin siihen. No, onhan se sellainen aikuisten hiekkalaatikko edelleen keräilysarjoineen ja virtuaalipuuhasteluineen, mutta jotain kiehtovaa siinä on. Ja sitä myöten on tullut kasa uusia kavereita, joista muutamia tekisi mieli tituleerata jo miltei-ystäviksi. Naamakirjassa kun kaiken oheis- ja sijaistoiminnan lisäksi kun tulee käytyä välillä sangen mielenkiintoisia keskusteluja. Siellä on välillä melkoista pölinätä pöntössä kun mielipiteistä pidetään kynsin hampain kiinni ja katsotaan kenen perse merivettä kestää.
Ystävistä ja kavereista muuten puheen ollen, kun palasin sorvin ääreen kesäkuun alussa, ensimmäistä kertaa uuteen taloon, minulla oli ilo huomata, että kahden muun yksikön kollegoiden joukossa oli muutama sangen mielenkiintoinen persoona. Ja samalla tuli uudistettua vanhojenkin kollegojen kanssa tilannetta.
Vuoden perinteinen (hah, jo toinen kerta peräti ja jo komeasti kalskahtavasti nimitetään perinteeksi..) ulkomaan reissu tehtiin jälleen Kreikkaan. Tällä kertaa siis Nidriin, joka ei ikävä kyllä ollut Limenarian tasolla. Ei edes lähellä. No, olihan sielläkin puolensa, mutta..
Matkustuksen saralla on seuraava etappi Mauritius, kuten matkamittari paljastaa.. Mutta se on siis tulevia riemuja, viime vuoden asioihin sillä ei ole vaikutusta.
Kaiken kaikkiaan viime vuosi oli yllättävän rankka ja väsyttävä. Johtuiko sitten sairauden mahdollisesta voimia verottavasta vaikutuksesta vai ihan vain siitä, että kun se viiskymppiä kilahti mittariin tuossa kesällä, on ollut pakko myöntää, että ei sitä enää untuvikkoja olla. No se nyt ei ollut mikään uutinen minullekaan, mutta kyllä sitä välillä tulee ajateltua asioita hieman syvällisemminkin, ja seuraukset voivat sitten näkyä pitkään.
Ajattelusta taas tuli mieleen se, että muutaman ystävän asioita terapoidessa ja vatvoessa tulee omiakin asiaan liittyviä tunteita ja muistoja käsiteltyä, ja joskus sieltä jokunen kultajyväkin ropsahtaa kun asia kirkastuu itsellenikin. Onhan se miltei pateettista, että tässä iässä tällä ajatustyöllä alkaa vasta tiettyjen asioiden luonne paljastua ja vaikutukset menneen ja tulevan suhteen.
Johan tässä tuli jonkinlaista yhteenvetoa, olisiko aika jo yrittää jonkinasteista vaaka-asentoon hakeutumista ja levon suomista sekä sielulle että ruumiille. Tosin minähän en periaatteessa käytä itsestäni nimitystä "ruumis" niin kauan kun henki pihisee. Ja totta vie, mikäli se minusta riippuu, se pihisee vielä pitkään. Eikä saatujen tapahtumatietojen perusteella ole mitään syytä epäillä, etteikö näin tulisi käymään.
On tämä elämä kuulkaa mielenkiintoista vielä tässäkin iässä, vaikkei sitä äkkinäinen heti huomaisi.
Ja nyt siis maate.
Palaillaan!
Ai niin, oli vallan unohtua tuo perinteinen toivotus: Head Uud Aastad 2010 !!
.. lähti seinäjokinen mummani Suomen Hangosta S/S Polariksella(kuva alla) kohti suurta maailmaa ja parempia elinoloja.
Rapakon taakse kävi matka, välietappina Englanti, Liverpool, josta matka jatkui 14.12.1905 S/S Parisian'illa (kuva alla) kohti Kanadan Halifaxia.
Olot olivat mitä olivat Suomessa, joka taisteli olemassa olostaan Venäjän ikeen alla. Monet lähtivät etsimään onneaan suuresta maailmasta, Ameriikan kultamailta.. Matka kesti kaiken kaikkiaan viikkoja, eikä ollut ilmainen. siitä sai pulittaa 275 markkaa, jokainen markka olivat raskaalla työllä tienattuja.
S/S Parisian saapui Halifaxiin jouluaattona, 24.12.1905. Sieltä mummani muiden siirtolaisten mukana suuntasi kulkunsa Sudburyyn, Copper cliff -nimiseen pikkukaupunkiin, jonne asettui asumaan.
Tästä lisää tuonnempana kun saan taas papereita järjestykseen.
Ihanan pehmeän hieronnan jälkeen kääritään turpo siteisiin, jotka eittämättä tuovat mieleen muumiot, eritoten erään Tutankhamon-nimisen hemmon muinaisesta Egyptistä - tai ainakin Yö museossa -elokuvasta.
Kääryleiden tarkoitus on painaa nesteet sinne minne ne kuuluvat. Eli imunestesuonistoon. Tai siellähän ne tietysti ovatkin, mutta kun operoidulta puolelta puuttuu koko imusolmukepaketti, tiedättehän, se joka on siinä kainalon tietämillä. Se hoiteli mallikkaasti ennen imunesteiden kiertoa sen puolen raajasta. Ja nyt siis piti löytää korvaava reititys ja kierto. Eli yritetään aktivoida vastaavaa puolta oikealta.
En tiennyt sitäkään, että mm. selässä on mittava määrä pieniä imusolmukkeita, ennen kuin terapeutti valaisi minua. Elimistössä on siis nämä yleisesti tiedetyt isot solmukekohdat, kuten kaulalla, kainaloissa, nivusissa ja jossain keskivartalolla. Ne jotka turpoilevat ja kipeytyvät infektioiden yhteydessä. Mutta elimistössä on myös lukuisia pieniä imusolmukkeita ylt'ympäri koko kehoa. Ja niin hienosti rakennettu on tuokin systema, että jos jostain kohdasta joku vaurioituu tai poistetaan, muut ottavat homman hoitaakseen. Siinä tarvitaan tosin mielellään lymfaterapiaa ja painesidoksia ja myöhemmässä vaiheessa sitten tukihihaa ja/tai hanskaa.
Muista lääketieteen uutisista sen verran, että se gastroskopia oli tasan niin inhottava kokemus kuin arvelinkin. Eli näin se meni:
Ensin suihkutettiin kahdesti kurkkuun ja nieluun puuduttavaa ainetta joka maistui kitkerältä ja jota piti niellä. Seuraavaksi sain suuhuni muoviympyrän, joka piti kidan auki. Sitten mengele alkoi työntää letkua sisään ja komensi nielemään. Eikä yhtään tökkinyt.. Ehei.. Kun kameravaijeri oli kohillaan sitä pyöriteltiin sitten ympäriinsä ja välillä työnnettiin toista vaijeria joka napsi koepaloja sieltä sun täältä. Vatsalaukusta, ohutsuolen päästä ja ruokatorvestakin (?). Ja taas tökki. Ja vesi valui silmistä. Ja kuola suusta. Ihanaa. Saatte tekin nauttia tästä inhorealismista taas. Kuvitelkaa huolella.. Kaiken kukkuraksi vatsalaukku täytettiin ilmalla että saataisiin paras mahdollinen näkyvyys joka soppeen. Ja sehän röyhtäilytti.
No niin, asiaan. Koko tutkimus kesti vain viitisen minuuttia (ja tuntui puolelta tunnilta) ja lekuri selitti koko ajan mitä tehdään ja mitä näkyy. Kun kaikki oli ohi, nousi tietysti limaa ja ilmaa vatsasta mutta se pitikin käydä sylkemässä lavuaariin, kun ei saanutkaan niellä sylkeä tai muita eritteitä, koska jos koko rööri oli puuduksissa, oli vaara, että tapahtuu ns aspiraatio, eli vetää nestettä väärään kurkkuun. Mikä tietenkään ei ole suotavaa.
Syödäkään ei saanut puoleen tuntiin operaation jälkeen. Ja kun ennen tutkimusta piti olla syömättä edellisillasta ja tutkimus oli niinkin riemastuttavaan aikaan kuin 13:30, oli jollain hieman nälkä. Odottelin puudutuksen lakkaamista ja survoin pikaisesti pari pasteijaa ja kupin kahvia.
Tulokset? Ei mitään. Ei vatsahaavaa, uutta tai vanhaa. Ei ärsytystä. Pientä punoitusta pienellä alueella vatsalaukun seinämässä. Ruokatorvi täysin siisti. Ohutsuolessa ei mitään jälkeä.
Eli summa summarum, mitään ei löytynyt. Lekuri suositteli terveen järjen käyttöä. Jos joku ruoka-aine ei sovi, ei sitä kannata syödä. Paljon ei kannata kerralla syödä eikä mennä sen jälkeen maate, koska vatsa painaa mahalaukkua, ja mahanesteet nousevat taas ylöspäin. Mitään lausuntoa, josta olisi hyötyä esim. osteoporoosilääkityksen korvattavuuteen, ei siis ole saatavilla. Toisaalta, en sitä tarvitsekaan sillä yllättäen sain tälle uudelle osteoporoosilääkkeelle erityiskorvattavuuden. Johtunee siitä että syöpä ja osteoporoosi on sellainen kombinaatio joka käsitellään kai erityistapauksina. En valita, en.
Erityiskorvattavuus on viisi vuotta voimassa, jonka jälkeen kontrolli-DXA eli luustontiheysmittaus jossa seurataan lääkevastetta. Katsotaan nyt ensin kunhan saan lääkkeen ostettua ja aloitettua.. Saamattomuutta, prkl..
Tiistaina oli sitten normitiputus josta tulikin mieleen, että ovat onnistuneet pistämään parikin kertaa kämmenselän ulkosyrjällä olevaan suoneen juuri jonkun hermon kohdalle. Ja sehän on sattunut perksti. Ja nyt huomasin, että koska pistoskohtaan muodostuu suoneen pieni kovettuma, nystyrä, se luonnollisesti tässä tapauksessa sijaitsee juuri sen hermon kohdalla. Ja kun siitä nystyrästä painaa, arvatkaapa mitä tapahtuu? Aivan. Se sattuu. Ja heijastuu siitä sitten koko kämmensyrjää aina IV ja V sormeen asti. Ei kiva. Tää ei tyksi.
No, vahinko on tapahtunut, sille ei mitään voi. On vaan muistettava olla hypistelemättä sitä nystyrää. Aivan kuin pitäisi olla ronkkimatta kielellä reikää hampaassa tai jättää rauhaan haava joka on sormessa. *huoh*
Taidanpa tästä heittäytyä lepäämään. Luvan perästä.
Ai niin, tällainenkin oli olemassa. Blogi. *blush*
Autuaasti ensin unohtui kaiken kiireen keskellä, sitten alkoi pistelemään tyyliin pitäisi ja pitäisi. Ja tässä sitä ollaan. Keskellä yötä. Uni ei tule, närästää - koneelle!
Jahas. Mitäs tässä parin viikon aikana on tapahtunut?
Matalalentoa tukka (tai se mikä nyt on kasvanut lähteneen karvaston tilalle) putkella olen taas yhä vielä singahdellut työterveysfysioterapeutin, normihoitojen, Meikun fyssan fysioterapeutin sekä syöpiksen lymfaterapeutin luona. Varsinainen lymfahoito ja tukihiha sekä gastroskopia odottavat vuoroaan.
Juu. Ensinnäkin fysioterapeutti (se työperäinen) totesi että yliliikkuvat polvinivelet ja antoi pari mukavaa liikettä joilla voisi reisilihaksia rääkätä, ettei kaikki huolestuttavasti noussut paino olisi polvinivelten päällä. Kuvissa ei onneksi näkynyt vielä mitään destruktiota, mutta..
Jääpi nähtäväksi montako kertaa muistanehdinviitsinjaksan tehdä liikkeitä ennen joulukuun kontrollikäyntiä.
Tiedetään, tiedetään.. Omasta terveydestä on tässä kysymys ja kun on kevyt kuin kassakaappi ja notkea kuin rautakanki on se eritoten talvisaikaan mielenkiintoinen kombinaatio. Saatan kuvitella millaisia koreografioita meikämamma esittää taas julkisesti kun on liukastua mutta saa pidettyä kuitenkin tasapainonsa - tai sitten ei. Parhaassa tapauksessa revähtää vain pohje tai selkä. Huonommassa variaatiossa saattaapi sitten luita murtua. Toivotaan että ei kumpikaan vaihtoehdoista toteudu. Jatkamma siis köpöttelyä vanhan miehen saunareissuvauhtia ennen kuin käy köppääsesti.
Jaa niin, mihinkäs minä jäinkään.. Niin, se Meikun fyssan fysioterapeutti sitten totesi saman asian kuin itsekin olin huomannut, eli leikatun puolen etutassu on turvoksissa. Ei paljon, ei sormista, mutta riittävästi että kehotti hakemaan apua/konsultaatiota syöpiksen puolelta, kun siellä osaavat erikoisen hyvin nämä tapaukset. Sinne siis.
No, syöpiksen lymfaterapeutti otti vastaan ja tunnin turisimme. Hän mittasi yläraajojen puolierot, kertoi miten turvotus etenee, millä sitä voi itse hoitaa ja mitä lymfaterapeutti tekee asialle. Sanoi, että on syytä puuttua asiaan jo nyt, näinkin vaatimattomassa tapauksessa. Turvotus kun ensinnäkään ei ole sen sorttista, että sitä hoidettaisiin diureeteilla tai muilla, millä ns yleisturvotusta voitaisiin vähentää. Tämä turvotus, joka siis johtuu siitä, että leikkauksessa vietiin imusolmukkeita, on pysyvä olotila, ja sen kanssa on vain opittava elämään.
Itsehoitopuolella kannattaa varjella kättä pistoksilta tai miltään millä iho rikkoontuisi. Rasvausta suositti iltaisin ja kuulemma tiskausta ja mullan kanssa möyrimistä tulisi välttää. No minähän nyt olenkin varsinainen viherpeukalo juu. Sen suhteen ei huolta. Mitä taas tulee tiskaukseen, kotona siippa totesi lakonisesti: käytä hanskoja. Ha! No totuuden nimessä on mainittava, että hän meillä tiskaa muutenkin enemmän. Mitään raskaita taakkoja ei myöskään kannata kanniskella, koska ne provosoivat turvotusta. Liikkeessä käsi tulisi sopivasti pitää, että nesteet kiertäisivät, ja mielellään tilaisuuden tullen kohoasennossa = hartialinjan yläpuolella.
Lymfaterapeutti sitten osaltaan laittaa sidokset ja suotavaa olisi että 3-5 kertaa viikossa pääsisi alkuvaiheessa lymfaan, valitettavasti en pääse kuin kahdesti ainakaan ensimmäisellä viikolla. Nimittäin hyviä lymfaterapeutteja on harvassa kuin kanalla hampaita ja tämä ainoa joka sattuu sijaitsemaan edes järkevän (väli)matkan päässä on siis pakko hyväksyä, ja heillä on taas niin täyttä, että mitenkään ei saada sopimaan kuin kaksi kertaa nyt aloitusviikolle. Tähän on tyytyminen.
Sidoksia tulee sitten käyttää koko päivän, ottaa yöksi pois ja aamulla lymfaterapeutti sitten laittaisi uudet. No, jos minulla on maanantaina ensimmäinen lymfa ja lauantaina toinen, ei siinä kovin kummoista vastetta voi odottaa, mutta onhan tuo nyt tietysti parempi kuin ei mitään.
Okei. Tarkoitus on siis saada turvotus laskemaan ennen tukihihan hankkimista. Tukihiha sitten tulisi viimeistelemään hoidon. Tai siis siitähän tulisi sitten päivittäinen ja lopunikäinen käytettävä. Onneksi sillä kokemuksella jonka olen saanut apuvälinepuolelta maksusitoumusten kirjoittelusta ja tallentamisesta täydennettynä lymfaterapeutin (sen syöpiksen, muistattehan..) tiedoilla kuvio on selvä: vuodessa saa kaksi tukihihaa, yleensä yhden kerrallaan, huolimatta siitä, että jos ne myönnettäisiin kerralla molemmat, niiden käyttöikä pitenisi, kun ei tarvitsisi käyttää samaa hihaa koko ajan. Täytyyhän se herraparatkoon pestäkin joskus..
No niin. Jatketaan taas.
Juu niin tämä syöpiksen lymfaterapeutti antoi vielä ohjeita muutamista harjoituksista, joilla voi omatoimisesti kepin kanssa tai ilman venyttää lihaksia ja sitä kautta parantaa liikkuvuutta, joka taas parantaa sitä nestekiertoa.
Ensi viikon maanantaina olisi sitten gastroskopia tämän jatkuvan närästyksen ja refluksioireiden yms vuoksi. Nähdään sitten vihdoinkin missä kunnossa ruokatorvi ja vatsalaukku ovat tämän n. kolmekymmentä vuotta kestäneen huolellisen marinoinnin seurauksena. Tai siis enhän minä alkoholia mutta eiköhän kahvilla, tupakilla (josta suurin pyörtein olen onnistunut vieroittautumaan..) ja hiilihappojuomilla ynnä mausteisilla ruoilla ole varmasti oma osuutensa. Henkisen puolen aikaansaamista vaikutuksista puhumattakaan. Kas kun minä satun olemaan ihminen joka elää päänsä sisällä ja vatsallaan. Jälkimmäinen tarkoittaa käytännössä juuri sitä miltä se kuulostaakin. Eli jokainen asia käsitellään vatsan kautta. Oli yllätys hyvän- tai pahanlaatuinen, vatsa reagoi. Jos jännitän, odotan, stressaan, hermostun - vatsa kyllä muistuttaa olemassa olostaan. En tiedä onko minulla vatsahaavaa tai pohjukaissuolen haavaumaa, en ole koskaan tätä ennen tutkinut, mutta luultavimmatusti. Olisin hämmästynyt jos siellä ei mitään jälkiä näkyisi.
Gastroskopiaan menen myös siksi, että kun vihdoin saan dokumentoiduksi missä kunnossa pakki on, voin laittaa siitä kopion menemään Kelaan jotta saan vaihdettua osteoporoosilääkityksen siihen uuteen valmisteeseen, joka ei aiheuta närästystä, toisin kuin tämä entinen, jonka käytöstä olen pidättäytynyt uskollisesti. Uutta en ole vielä tohtinut ostaa, koska se on suht kallista, mutta sitä ei korvata kuin erityistapauksissa. Toivon olevani yksi näistä erityistapauksista.
Tiedättekö muuten mitä oireita refluksitaudissa on? Voin kertoa teille. Makuulle mennessä nousee välillä hapot suuhun. No, se nyt on looginen ja ymmärrettävä. Närästys ja polttelu. Tuttua varmaan monille. Ruoan tai jopa juoman takertuminen ruokatorveen koska se kramppaa. Kyllä. Se on yksi refluksitaudin oireista. Samoin se, että saattaa tulla hikka aivan yhtäkkiä, ja siitä on hankala päästä eroon. Ilmenee usein samaan aikaan, joko edeltävästi tai em. ruokatorven kramppauksen jälkeen. Voin kertoa, että ei mitenkään miellyttävää.
Onhan tähänkin lääkitys, Somac tai Nexium esim. ja lukemattomia muita reseptivalmisteita (käsikauppalääkkeillä nyt voi heittää sanonko mitä) joilla on sitten eri vaikutusmekanismi ja yksi sopii yhdelle, toinen toiselle.
Jottei homma olisi liian helppoa ja yksinkertaista, tämän uuden osteoporoosilääkityksen ohjeissa mainitaan että sitä ei saa nauttia esim. kalkkisubstituution kanssa, eikä kolme tuntia sen jälkeen, koska sen vaikutus saattaa heikentyä. Jotain muitakin mielenkiintoisia asioita tuoteselosteessa mainitaan joista mengele ei puhunut sanaakaan (no yleislääkäri, työpaikkasellainen, ei kuulu toimenkuvaan..) mutta sen sijaan eräs purkamani alueen lääkäreistä katsoi koneelta kun hänen kanssaan haastelin puhelimessa yhtenä iltapäivänä. Että jos ei olisi tuotakaan puhelua tullut otettua, olisi jäävä tämänkin lääkityksen teho 70% pienemmäksi väärän käyttötavan seurauksena. Ja se on jo sen verran iso hyötysuhteen alenema että sillä tulisi olemaan jo vaikutusta.
Nyt kuulkaas kello on sen verran, että meikä painuu öhhölleen ja yrittää saada närästyksestä huolimatta unta. Olisi sitä kai jotain muutakin sanottavaa ollut, mutta jääköön toiseen kertaan.
Ai niin. Vielä yksi juttu. Käväisinpä sitten minäkin hankkimassa possupiikin. Ei minulla siis mitään kummempaa ollut puolesta eikä vastaan, meninpä nyt vaihteeksi lauman mukana, kun suosittelivat meille riskiryhmäläisille. En jaksanut miettiä olisiko järkevää ottaa vai jättää ottamatta, kummasta koituisi kohtalokkaampia seurauksia.
Joka tapauksessa käsi on nyt kipeä kuin siihen olisi tempaistu pesäpallomailalla, mutta se menee ohitse. Toivottavasti possutautikin menee ohitse eikä poikkea kylässä. Ja samaa toivon teidän muidenkin kohdalle, että säästyisitte possulta.
Käykää sisään oi ystävät kalliit. Ottakaa mukava asento ja viettäkää hetki vaatimattoman blogini äärellä. Luvassa elämää kaikilla mausteilla.. Ryppyotsaista pohdiskelua ja riemastuneita oivalluksia, homeerista naurua ja hiljaista myhäilyä, itkua ja hammasten kiristelyä.. Unohtamatta tietenkään matalamielistä jurnutusta ja (ei aina niin) vaimeaa sadattelua..
Ehdottoman hypoaktiivinen, niinpä viihdyn usein horisontaalisessa asennossa ihmettelemässä elämän pieniä asioita ja naurettavuuksia. Usein mun löytää myös näpyttämässä megapitkiä tekstareita ystäville tai kököttämässä tietokoneen ääreltä..
Jokku sanoo, notta mää olen pohojammaalta kotosin, mut emmää miälestäni ole mistään kotosin..
Valkosipulia ja suklaata, tosin erikseen nautittuina..
Vetelehtimistä ja maleksimista..
Viettää huonoa elämää hyvässä seurassa - tai päinvastoin..
Rakkaiden ystävien ja miksei tuntemattomienkin kanssa käytyjä, täysin loogittomia, huumorilla höystettyjä, tuntikausia kestäviä joka suuntaan rönsyileviä keskusteluja, käytiinpä ne sitten nassukkain, puhelistimen, tekstareiden tai vaikkapa smailin välityksellä..
